torstai 28. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskakku




 Pohja:

5 kananmunaa
1 keltuainen
reilu 2 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja


Mango-rahkatäyte:

1,5 dl mangopyreetä (muukin pyre kelpaa)

1dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g maitorahkaa
2,5 dl kuohu- tai vispikermaa


Täyte:

1,5 dl vadelmia
aprikoosimarmeladia (muukin kelpaa)


hedelmätuoremehua kostutukseen


Koristeluun:

  3 dl kuohukermaa
  50 g tummaa suklaata
  pieniä värikkäistä pääsiäismakeisia tai suklaamunia

Vatkaa kananmunat, sokeri ja keltuainen vaahdoksi. Siivilöi vehnäjauhot vaahtoon ja sekoita varovasti. Kaada noin 23 cm:n vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.


Sekoita mangopyree ja sokerit keskenään. Lisää rahka ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita täytteen joukkoon viimeisenä.


Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen kerrokseen. Kostuta kakkupohjakerrokset. Levitä alimpaan kerrokseen marmeladia ja ripottele päälle vadelmia ja levitä niiden päälle puolet mangotäytteestä. Levitä seuraavaan väliin kerros marmeladia ja loput mangotäyttestä.


Vatkaa kerma vaahdoksi. Peitä kakku kermavaahdolla. Pilko tai raasta suklaa ja ripottele se kakun päälle. Koristele pienillä suklaapääsiäismunilla.


1 kommentti:

  1. vitsi tää sun blogis on kyl ihana<3! ja toi kakku näyttää superhyvältä! :D

    fashionsituation.blogspot.com <3

    VastaaPoista